13301366_1015272738542077_6608709875352501957_oAPA naiset haki eilen Nekalan ilta-auringosta 3 pistettä, kun Plikat kaatui maalein 4-0.

Plikat aloitti ottelun vahvasti ja jo ensimmäisellä minuutilla APA maalilla nähtiin vaarallisen tuntuisia tilanteita, mutta APA maalia vartioinut Jenna Honkanen koppasi pallot varmasti syliinsä. APA otti nopeasti otteen pelistä ja pelin painopiste siirtyi pian vastustajan kenttäpuoliskolle. Noin kymmenen minuuttia oli pelattu, kun ensin Nina Rantala tulitti pallon ylärimaan ja samasta hyökkäyksestä Birgitta Logrén viimeisteli ottelun avausmaalin. Plikat ei useista hyvistä vastahyökkäyksistään huolimatta saanut peliä tasoitettua, vaan tauolle päästiin turvallisen tuntuisesti 2-0 johdossa, kun Essi Salonen onnistui maalinteossa vielä puoliajan lopulla.

Toisen puoliajan kulku vastasi pitkälti ensimmäistä, APA piti enimmäkseen palloa ja loi hyviä paikkoja, mutta vastustajakin pääsi useaan otteeseen luomaan painetta APA maalille terävillä vastahyökkäyksillään. Toisen puoliajan maaleista vastasi kuitenkin APA. Ensin Birgitta teki illan toisen maalinsa ja ottelun viimeisillä hetkillä tänään taiturimaisesti tekopaikkoja luonut Nina onnistui vielä ansaitusti maalinteossa.

Seuraava naisten ottelu pelataan maanantaina 30.5, kun Riihitien kentällä luvassa Tampereen yliopistojen derby SBS Tamppi – APA!

Ottelun kokoonpano:
1 Jenna Honkanen
6 Birgitta Logrén
12 Riina Hanhikoski
14 Essi Salonen (C)
15 Jenna Saarinen
21 Jonna Seppälä
37 Hanna Kurki
78 Nina Rantala