Tampereen Yliopiston opiskelijoiden ja henkilökunnan liikuntaseura on nyt Tampereen Akateeminen Mahti.

Tutun ja turvallisen sivustomme löydät nyt uudesta osoitteesta www.akateeminenmahti.fi
Sivusto löytyy myös vanhalla osoitteella www.utasport.fi toistaiseksi.
Domainin muutoksessa kyse on tästä.
Nyt sinulla on mahdollisuus vaikuttaa seuran uuteen nimeen Facebookissa!
UtaSport on vuoden 2017 aikana käynyt sisäistä keskustelua seuran tulevaisuuden kehityksestä. Prosessissa on kartoitettu nykyisiä ongelmia sekä haettu niihin ratkaisuja. Näkyvimpänä muutoksena seura onkin päättänyt yhtenäistää ilmeensä yhdestätoista eri nimestä ja logosta yhdeksi ja yhtenäiseksi brändiksi.
Valitun nimen keksijälle annetaan palkinnoksi lahjakortti, joka oikeuttaa kahden hengen aamiaiseen Tampereen Solo Sokos Hotel Tornissa. Varsinaisen päätöksen uudesta nimestä tekee yhdistyksen syyskokous.
Joulukuussa 2017 aloitettiin seuran sisäisen toiminnan kehittäminen yhtenäistämistyöryhmän (strategiatyöryhmän) perustamisella. Työryhmä aloitti toimintansa tammikuussa 2018. Sisäisen toiminnan kehittämisen tarve oli tunnistettu vuosien 2015 sekä 2016 hallitusten kokouksissa ja keskusteluissa.
Suurimpia tunnistettuja huolenaiheita toiminnassa ovat olleet:
- Hallitusten pieni koko ja tätä kautta koko seuran toiminnan jatkuvuus
- UtaSportin toiminnan tunnettuus ja sen rakenteen sekavuus jäsenistölle
- Seuran sisäisen tiedotuksen sekä rahaliikenteen ongelmat lajikerhojen ja hallituksen välillä
Etenkin näihin kysymyksiin yhtenäistämistyöryhmä tarttui pohtimalla koko organisaation hallintorakennetta, yhteisiä toimintaprosesseja sekä seuran brändiä.
Yhtenäistämistyöryhmän puheenjohtaja Tuomas Karjanlahti kommentoi prosessia: ”Tavoitteena uudistuksella on luoda olosuhteet, joissa kukin jaosto voi kehittää toimintaansa ja heidän toiminnan tulevaisuus on turvattu niin toimihenkilöiden kuin talouden suhteen. Tavoitteena on myös saada tulevaisuudessa eri jaostojen hallituksiin uusia aktiivisia toimijoita ja pitää toiminta mielekkäänä niin, ettei urheilujoukkueen tai jaoston pyörittämistä koeta taakkana. Yhtenäistämisen tavoitteena on myös paremman yhteenkuuluvuuden tunteen eli “me-hengen” luominen seuramme urheilijoiden ja toimijoiden kesken.”
Lisätietoja prosessista voi kysyä hallitukselta ottamalla yhteyttä verkkosivujen kautta osoitteesta http://utasport.fi/yhteystiedot/
Kilpailu Facebookissa!

UtaSportin verkkosivut ovat huollossa 26-31.7, jonka aikana sivustolla tapahtuu erinäisiä muutoksia jopa päivittäin.
Uuden jäsenmaksukauden alkaessa 1.8 verkkosivujen kautta otetaan seuran ja jaostojen jäsenmaksut. Liittyessä jäseneksi käyttäjä luo itselleen tunnuksen, jolla pääsee kirjautumaan sisään utasportin sivuille. Kirjautunut käyttäjä pystyy tarkastelemaan omia jäsenyyksiään, muuttaa omia tietojaan sekä ostaa vain jäsenille tarkoitettuja tuotteita. Lisäksi sivustolta löytyy uutuutena tapahtumakalenteri, jonne merkitään ainakin utasportin tapahtumat ja mahdollisimman paljon jaostojenkin tapahtumia.
Sivuston huollosta johtuen suurin osa kevään uutisista on kadonnut bittiavaruuteen, joten jos haluaa tarkastella mitä keväällä seurassa on tapahtunut, kannattaa suunnata Facebook-sivuille!
Pahoittelemme aiheutunutta häiriötä.
It-tiimi
Onko tammikuu lähtenyt reippaasti käyntiin? Utasportin hallituksella ainakin on!
Torstaina 12.1. pidimme järjestäytymiskokouksen, jossa päätettiin vastuualueet seuraavalle vuodelle seuraavasti;
Puheenjohtaja Toni Shnoro
Varapuheenjohtaja ja rahastonhoitaja Matleena Moisio
Sihteeri Anniina Iivarinen
Viestintä- ja yrityssuhdevastaava Oona Haimi
Sporttituutorvastaavat Elina Häkkinen ja Lotta Sandroos
Lajikerhovastaava Eveliina Ruuska
Toimihenkilöinä sporttituutorasioissa Sofia Fonsén ja it-velhona Tuomas Karjanlahti
Tamyn yhteyshenkilö Soile Koski-Aho
Vuoden vaihtuessa on jälleen erinomainen tilaisuus aloittaa liikuntaharrastus – monissa lajeissa on tarjolla alkeiskursseja, Unipolisport tarjoaa jokaiselle mahdollisuuden kokeilla palveluja ilmaisten ovien merkeissä 9.1.-15.1. ja ulkona vallitsee (ainakin ajoittain) mukavan talvinen reippailusää.
Joskus salille tai jumppaan uskaltautuminen/raahautuminen/päätyminen on työn ja tuskan takana – kuten allekirjoittaneella, joka vieraili eilen ensimmäistä kertaa puolitoistavuotisen yliopistouran aikana Atalpan salilla. Uskallus palkittiin endorfiineilla, mukavan kipeillä lihaksilla ja sikeillä unilla.
Liikunnan iloa ja onnistumisia toivottelee
Oona, Utasportin viestintävastaava