Mahdin futsalnaisten kausi 2018-2019 on nyt saatu pakettiin. Tyytyväisiä voidaan olla, vaikka tietenkin parannettavaakin löytyy.
Kauden alussa Mahdin naisten pelirinkiin asteli kourallinen uusia taitavia pelaajia, jotka olivatkin avainasemassa kauden aikana. Tuoreiden pelaajakasvojen ja kenties nimenvaihdoksen myötä joukkue löysi uutta energiaa kauteen ja tekeminen olikin sen mukaista. Mainittavan arvoisena asiana voidaan myös pitää Mahdin naisten joukkuehenkeä, joka ei tiukan paikan tullenkaan rakoillut.

Tiukkoja paikkoja koettiinkin kauden aikana melkoinen määrä, joista Mahti selvisi menestyksellä. Useamman kerran Mahti nousi tappioasemasta voittoon tai vähintään tasapeliin, selätti Mahti myös yhden alivoimankin. Naisten kausi ei kuitenkaan päättynyt toivottuun naisten futsal kakkosen Final Four -lopputurnaukseen. Kauden aikana joukkueesta löytyi hyvin keskenään toimivia kentällisiä, mutta sairastelujen ja muiden poissaolojen vuoksi peluutusta jouduttiin miettimään joka pelipäivälle uudelleen. Myös peluutustapaa vaihdeltiin kauden aikana ja pyrittiin hakemaan kaikkia miellyttävää peluutustapaa.

Selkeää kehitystä onkin kauden aikana tapahtunut niin yksilötasolla kuin joukkuepelissäkin. Mahdin naisten joukkueen tasosta kertoo esimerkiksi tehtyjen maalien jakautuminen peräti 10 eri pelaajan kesken. Tällaisesta tilanteesta on todella hyvä jatkaa eteenpäin ja onkin todella mielenkiintoista nähdä, mitä kausi 2019-2020 tuo tullessaan.

Tämän kauden selvästi suurin miinus oli valmentajan puuttuminen. Ilman valmentajaa ei pelaajien peluutukseen voitu kauheasti puuttua rikkomatta joukkueen yhteishenkeä. Näin ollen treeniaktiivisuus ei vaikuttanut peliaikoihin, joka näkyi paikoitellen pelissä. Yhteiset treeneissä harjoitellut muutamat kuviot eivät siirtyneet peleihin kokonaisuudessaan ja vastustajasta ei näin ollen saatu yliotetta.

Tulevaan kauteen on asetettu aivan uudenlaisia tavoitteita joukkueelta saadun palautteen pohjalta. Uuteen kauteen aletaan valmistautumaan jo nyt joukkueenjohdon puolelta, sillä valmentajahaku aloitetaan heti, jotta syksyllä naiset olisivat valmiimpia ensi kauteen. Toiveet, joita joukkueelta on saatu, ovat keskittyneet valmentajan ja useampien yhteisten treenivuorojen saamiseen.

Kuitenkin kauden aikana löytyneet toimivat klikit pelaajien välillä pääsi optimaalisissa oloissa loistavasti esiin ja silloin myös tulosta saatiin aikaan. Vielä ennen viimeistä viikonloppua naiset taistelivat paikasta neljän parhaan joukkoon, jääden kuitenkin lopulta sarjassa seitsemänneksi. Yhdeksän ottelun sarjaohjelma ei palvellut tänäkään vuonna ketään. Revanssit jäivät saamatta ja käytännössä näin vähillä pelimäärillä joukkueen pitäisi olla täysin valmis hyvissä ajoin ennen kauden alkua, sillä kauden aikana ei ole mahdollista kokeilla uusia juttuja menettämättä tehoa tuloksista.

Tulevalla kaudella pelikentillä nähdään kovempi Mahdin jengi. Vaikka joukkueen pelaaminen menikin suurin harppauksin eteenpäin kauden aikana, niin kehityskohtia löytyy aina. Kehitys ei tällä kaudella konkretisoitunut sarjasijoitukseen, tähän lähdetään ensisijaisesti hakemaan parannusta. Jatkossa joukkue pyrkii harjoittelemaan kaksi kertaa viikossa. Harjoituksissa tullaan keskittymään niin joukkuepelaamiseen kuin yksilöiden kehittämiseen. Tuloksena nähdään toivottavasti ryhmä entistä kovempia, taitavampia ja itsevarmempia naisia.

Mikäli tunnet tai olet itse naisille sopiva valmentaja, ota yhteyttä futsal@akateeminenmahti.fi!