Tampereen Akateeminen Mahti

APA naiset jatkoi voittokulkuaan

APA naiset jatkoi voittokulkuaan kaatamalla kauden toisessa ottelussaan MIG:n 5-1!

APA aloitti ottelun vahvasti ja ensimmäisten minuuttien aikana nähtiinkin useita laukauksia, joista kuitenkin moni suuntasi hieman ohi tai yli vastustajan maalin. Avausmaali syntyi noin kymmenen minuutin kohdalla, kun Monna Kuusinen viimeisteli takatolpalta Nina Rantasen tarkasta syötöstä. 2-0 maali syntyi hetkeä myöhemmin, tällä kertaa Monna antoi syötön maalin edustalle, josta Birgitta Logrén siirsi pallon ohi vastustajan maalivahdin. Peli alkoi olla jo selvä, kun puoliajan loppupuolella Essi Salonen pujotteli itsensä laukaisupaikalle ja laittoi pallon varmasti takanurkkaan. Vastustaja ei kuitenkaan APAn hallinnasta lannistunut, vaan kavensi vielä heti perään taukolukemiksi 3-1.

Toisella puoliajalla MIG alkoi päästä paremmin peliin mukaan ja sai heti puoliajan alussa muutaman hyvän hyökkäyksen aikaiseksi. Kavennusmaali jäi kuitenkin haaveeksi, kun APA nosti nopeasti pelin toiseen päätyyn ja Nina viimeisteli 4-1 maalin läpiajon päätteeksi. Toisella puoliajalla nähtiin vielä APA maalia vartioineelta Jenna Honkaselta loistava torjunta, kun pallo oli kimmota APA puolustuksesta aivan maalin alanurkkaan. Hetkeä ennen päätösvihellystä APA kaunisteli vielä lukemia, kun Essi nousi oikealta laidalta ja antoi loistavan syötön maalin edustalle nousseelle Birgitalle, joka viimeisteli loppulukemiksi 5-1.

Loistava aloitus kaudelle APA naisilta, kaksi ottelua, 11 maalia ja 9 eri maalintekijää. Pelit jatkuvat jo tiistaina 24.5 klo 19, jolloin Riihitien kentällä vastassa Plikat.

APA tänään:
1 Jenna Honkanen
6 Birgitta Logrén
10 Nina Rantala
14 Essi Salonen (C)
24 Linda Vatanen
37 Hanna Kurki
72 Monna Kuusinen

Naiset jyräsivät varvut kauden avauksessa

APA naiset aloitti kautta aikain ensimmäisen jalkapallokautensa tyylipuhtaasti voittaen Tampereen piirin naisten kuntopallosarjassa FC Varvut lukemin 6-0.

Ottelun alussa APA tyytyi pitämään palloa hallussaan ilman terävämpiä maalintekoyrityksiä. Alun tunnustelun jälkeen kauden avausmaalista vastasi Jonna Seppälä pujotellen kolmen pelaajan välistä vapaalle laukaisupaikalle ja sijoittaen tästä pallon varmasti ohi vastustajan maalivahdin. Jenna Honkanen lisäsi lukemiksi 2-0 vielä muutamaa minuuttia ennen taukovihellystä.

Toisella puoliajalla APA alkoi ahnaammin käyttää rakentamiaan paikkoja hyväksi ja yhä useampi hyökkäys päättyi kelpo laukaukseen. Tulos olikin sen mukainen, Hanna Kurki laukoi kotijoukkueen jo kolmen maalin karkumatkalle ja neljäs maali syntyi, kun Birgitta Logrén ohjasi pallon maalivahdin edestä aivan maalin kattoon. Viidennestä osumasta vastasi Riina Hanhikoski ja loppulukemat 6-0 sinetöi Riina Mikkonen nostaen pallon yli maaliltaan vastassa olleen maalivahdin.

Seuraavan kerran APA naiset tositoimissa torstaina 19.5 klo 18, kun Riihitien häkissä vastaan astelee MIG.

Match stats:
Silmämääräinen pallonhallinta 81 – 19
Laukaukset maalia kohti noin 10 – 1

APA kokoonpano:
6 Birgitta Logrén
10 Jenna Honkanen
11 Riina Mikkonen
12 Riina Hanhikoski
15 Jenna Saarinen
21 Heini Lehtipuu (MV)
37 Hanna Kurki
78 Jonna Seppälä (C)

ACE – APA 4-0

13116389_1003278616408156_4856742364195250570_o
ACE voitti APAn Ahvenisjärvellä perjantaina 29.4.2016 Tampereen piirin kutosen ensimmäisessä yliopistojen derbyssä.

ACE otti pelin haltuunsa alusta asti, ja pyöritti peliä taitavasti laidalta toiselle luoden kaksi vastaan yksi -tilanteita APAn laitapuolustajia vastaan. Kaksi maalia kahteentoista minuuttiin ja kolmas juuri ennen puoliaikaa olivat APAlle liikaa. Toisella puoliajalla APA aloitti pirteästi katkoen vastustajan hyökkäyksiä, mutta vähän ajan kuluttua peli oli taas hyvin pelanneen kotijoukkueen hallussa. Neljäs maali reilun tunnin pelin jälkeen oli myös tulosta ACEn pitkästä pyörityksestä. Ottelu päättyi näihin lukemiin, 4-0 ACElle.

APA lähtee tämänpäiväiseen otteluun FC HaPaa vastaan parantamaan omaa peliään. Peli alkaa Ahvenisjärven keinonurmella klo 19.

Tunnelmakuvassa viime perjantailta APAn vikkelä laitalinkki Zinedine Simonen tarkkailee peliä kentän laidalta.

FC Trompi parempi kauden avauksessa

13041040_997048300364521_7955413696358261193_o
FC Trompi oli Akateemisia Palloilijoita parempi maalein 3-1 Tampereen piirin kutosen neloslohkon avauspelissä.

Hyisessä ilmassa pelattu ensimmäinen kotiottelu Ahvenisjärven keinonurmella alkoi tasaisissa merkeissä, kunnes FC Trompin ahnaat pystyjuoksut tuottivat tulosta yhdennellätoista peliminuutilla. APAn puolustus joutui rikkomaan maalipaikkaan kirmannutta hyökkääjää aivan rangaistusalueen rajalla, ja ottelun hyvin hyppysissään pitänyt erotuomari vei pallon pilkulle vastalauseista huolimatta. Veto aivan maalin vasempaan alakulmaan vei vieraat johtoon 1-0, näissä numeroissa mentiin myös tauolle.

Toisella puoliajalla APA nousi tasoihin reilun kymmenen minuutin pelin jälkeen, kun vastustajan maalivahdin epäonnistunut avaus päätyi suoraan keskikentän keskustassa koko pelin edukseen esiintyneen Pekko Kulmalan jalkaan. Pekolla oli helppo työ viimeistellä 1-1 lukemat paristakympistä lähes tyhjään maaliin. Välittömästi tämän jälkeen vierailijat piristyivät, ja viiden minuutin päästä soi omissa. APAn rikkeen jälkeen nopea sivuvapari tarkasti takatolpalle nousseen hyökkääjän päähän ja pusku takakulmaan, 2-1 FC Trompille. FC Trompi osoittautui ottelun lopun lähentyessä tällä kertaa parempivireiseksi joukkueeksi viimeistellen pitemmän pyörityksen päätteeksi vielä toisen puskumaalin 76. peliminuutilla APAn puolustajien estelyistä huolimatta. Loppulukemat 3-1 FC Trompin hyväksi.

APAn parhaat paikat ottelussa maalin lisäksi tulivat Samulle, jonka laukaus boksin sisältä lipui takatolpan huonommalle puolelle, ja Panulle, jonka kierteinen vapaapotku oikealta kimposi tolpan sisäpinnasta takaisin kentälle. Ensimmäiseksi otteluksi kaiken kaikkiaan aivan hyvä esitys APAn nuorelta joukkueelta.

Seuraava ottelu pelataan vapun aatonaattona, perjantaina 29.4. klo 17:15, kun APA matkaa lohkon toisen korkeakoulujoukkueen ACEn vieraaksi tutulle Ahvenisjärven kentälle. ACE pelasi viime kaudella vielä vitosta, joten kova vastus on tälläkin kertaa luvassa.

Otteluiden kokoonpanot ja maalintekijät löytyvät palloliiton tulospalvelusta osoitteesta http://www.palloliitto.fi/tulospalvelu/ottelu&532952&M6

ENNAKKO APA miehet – FC Trompi, pe 22.4.2016

13055066_994674483935236_5872411607384716403_oAkateemiset Palloilijat lähtee historiansa ensimmäiseen kutosdivarimatsiin varsin kapealla miehistöllä, mutta tämä tuskin aiheuttaa ongelmia futsalkauden päättymiseen ajoitetun kuntohuipun ansiosta. Vastustaja FC Trompi pelasi viime kaudella kutosta laadukkaassa kolmoslohkossa sijoittuen kymmenen joukkueen sarjassa lopulta viidenneksi. Keskimäärin kaksi maalia ottelua kohti tehnyt ja saman verran päästänyt FC Trompi on kuulopuheiden mukaan täynnä taitavia yksilöitä ja juoksuvoimaa, joten APAn paketin on syytä pysyä tiiviinä puolustussuuntaan. Hyökkäyspäässä odotukset kohdistuvat treeneissä oivassa maalivireessä olleeseen Samu Ylöseen, sekä Joensuun Palloseurasta kuukauden mittaisella lainasopimuksella kiinnitettyyn Tatu Metsätiehen. Syntyykö kauden avausmaali heti ensimmäisessä ottelussa?

Ohessa vielä joukkueenjohtajan luonnostelema kokoonpano kauden avausotteluun. Ylivertainen 4-4-2 -muodostelma + Niko tuomassa penkiltä voimaa kärkeen = hieno ottelu tulossa! Tervetuloa katsomaan, ottelu alkaa Ahvenisjärven keinonurmella kello 19:15.