Tampereen Akateeminen Mahti

APA miehet starttaa kutosen!

Akateemisten Palloilijoiden miesten edustusjoukkue pelaa Tampereen piirin Kutosta neloslohkossa kesällä 2016.

APA pelasi vielä viime kesänä harrastesarjaa, mutta tälle vuodelle rimaa on nostettu kun Akateemisten Palloilijoiden miesten edustusjoukkue nähdään tummansinisissä peliasuissaan haastamassa kokeneita divarijoukkueita keinonurmilla eri puolella Tamperetta. APAn kotikenttänä toimii Hervannan Ahvenisjärven keinonurmi, joskin muutama kotipeli pelataan myös Kaukajärvellä.

Neloslohkossa on APAn pelaajistolle sekä ennestään tuttuja että tuntemattomia vastustajia. Helpolla yksikään pistepotti ei varmasti irtoa. Etukäteen mielenkiintoisimpia kamppailuita ovat ottelut Tampereen teknillisen yliopiston joukkuetta, AC Estudiantesia (ACE) vastaan, minkä lisäksi Pispalan Ponnistus -79:stä (PiPo-79) löytyy muutamia APAn kanssa harrastesarjaa pelanneita pallotaitureita.

APAlla on tällä hetkellä kasassa kahdeksantoista pelaajasopimusta, ja kokoonpano kauden alla näyttää seuraavalta:
#1 Risto Jouttijärvi (MV)
#2 Pasi Kangas
#3 Juho Keskinen
#6 Niko Riissanen
#9 Johannes Salminen
#12 Samu Ylönen
#15 Jori Perälä
#17 Mikko Immonen
#20 Teo Scheepstra
#25 Jukka Simonen
#27 Joni Laurila
#30 Pekko Kulmala
#41 Lassi Hirvonen
#51 Panu Ojanen
#68 Tatu Metsätie
#83 Faruk Nazeri
#88 Niko Vornanen
#99 Ilari Seinelä

Tämän lisäksi muutamia neuvotteluja on vielä käynnissä!

APAn ensimmäinen ottelutapahtuma on jo ensi viikon perjantaina, 22.4. klo 19:15 Hervannassa kentällä Ahvenisjärvi 1, kun vastaan asettuu FC TROMPI. Otteluennakko seuraa lähempänä pelipäivää. Sillä aikaa APA hioo alkukauden kuntoaan treenien merkeissä Kaupin keinonurmilla sunnuntaisin klo 18-20.

Lohkon tilannetta voit seurata Palloliiton tulospalvelusta:

http://www.palloliitto.fi/tampere/pelitoiminta/tulospalvelu/jalkapallo-2016-tulokset/miehet?&trejp16&M6&4

APA miesten futsalkausi päättyi sarjanousuun!

Tampereen piirin harrastesarjan H-lohkossa APA sijoittui lopulta toiseksi kärsittyään harmillisen tappion viimeisellä kierroksella hyvin pelanneita Lännen nopeimpia vastaan lukemin 4-2. Toinen sija tarkoitti kuitenkin nousua ylempään lohkoon ensi kaudeksi, joten kauden alussa asetettu minimitavoite sarjanoususta täyttyi! Tätä juhlittiin saunaillan merkeissä Sääksjärven kauniissa maisemissa, missä kauden päätösgaalassa palkittiin myös joukkueen pelaajien valitsema kauden pelaaja sekä jaettiin parhaan maalintekijän palkinto.

Kauden parhaan pelaajan palkinnon nappasi joukkueen kapteenina suurimman osan peleistä toiminut, sarjassa vähiten maaleja päästänyt maalivahtimme Risto Jouttijärvi! Tässä erään pelaajamme saatesanat Riston valinnalle: “Kentällä voi päästää vapaasti peli-ilon valloilleen kun tietää että tolppien välissä on voittava maalivahti, joka koppaa kyl vaikka omat kynät pysähtyiskin ja pallon menettäis.” Siinä meni pysti oikeaan osoitteeseen.

Parhaan maalintekijän tittelistä kamppailtiin viimeiseen otteluun asti, mutta lopulta kultaisen kengän vei numero yhdeksän, Johannes Salminen! maaleja kertyi kaudella kokonaiset kahdeksan kappaletta, kirsikkana kakun päällä hattutemppu AC HC:ta vastaan joulukuussa. Kokonaisuudessaan APA ampui kauden aikana pallon 34 kertaa vastustajan maalivahdin ohi, joista noin joka neljäs maali oli siis tämän kauden maalikuninkaan käsialaa! Huikea suoritus siinä.

Miesten joukkue haluaakin kiittää onnistuneesta kaudesta erityisesti jokaista pelaajaansa – takana mieletön ensimmäinen kausi Tampereen futsalkartalla!

Globus Pallidus futsalsarjan mestari kaudella 2015-2016!

12801104_1106233979408065_7688762197206581964_nAkateemisten Palloilijoiden täksi kaudeksi haltuunsa ottama Yliopiston Jalkapallosarja vuosimallia 2015-2016 sai eilen Atalpan iltavalaistuksessa päätöksensä. Viime kauden mestari ja runkosarjan voittaja FC Random Walk kohtasi runkosarjan kakkosen, Globus Palliduksen.

FC Random Walk kampesi välierässä tieltään kolmanneksi sijoittuneen Interin kahden ottelun tiukalla yhteistuloksella 1-0 (0-0). Globus Pallidus puolestaan tyrmäsi Kipinän heti ensimmäisessä osaottelussa, ja lopputulos kirjattiin heille 24-8 (15-1).

Ennen finaalia pelattu pronssiottelu päätty Interin ja Kipinän välillä Interin 5-1 lukemiin. Vahvan kevätsesongin pelannut Inter sai uusien pelipaitojen siivittämänä palkinnon kovasta työstään pronssin muodossa.

Finaalista oli odotettavissa tiukka kamppailu ja niinhän siinä kävikin. Myöskin nousujohteisen kauden pelannut Globus Pallidus otti voiton kovasti taistelleesta Random Walkista tiukoin 5-4 lukemin ja vei pokaalin kotiin!12790977_1106233972741399_2308296683971151433_n

APA miehet – Uz Coisa 1-3

Johan menee jännäksi.

Sunnuntain toisessa ottelussa kohtasivat kaksi lohkon kärkijoukkuetta, kun APAn kanssa rinta rinnan lohkon voitosta taisteleva Uz Coisa pyrki laittamaan kapuloita Akateemisten palloilijoiden mestaruusjunan rattaisiin. APA selätti Uz Coisan edellisen kerran 4-1 tehden Tuomaksen johdolla kaksi vastaiskumaalia pelin loppupuolella Uz Coisan yrittäessä hakea tasoitusmaalia nostamalla maalivahtinsa mukaan hyökkäyspeliin. Silloin APAn juoksuvoima oli lopulta vastustajalle liikaa, mutta tällä kertaa kotijoukkueen vaihtopenkiltä löytyi vain kaksi pelaajaa, joten pelistä oli tuleva kovin erilainen.

Ensimmäisellä puoliajalla jo huomattavaa oli, kuinka Uz Coisa pyrki riistämään pallon puolessa kentässä heti APAn ensimmäisen avaavan syötön jälkeen. Näistä syntyikin monia vaarallisia vastahyökkäyksiä läpi ottelun. Onneksi joukkueen kapteeni Risto oli tutun terävänä maalinsuulla ja pysäytti vastustajan vaaralliset kudit niin ala- kuin ylänurkistakin upeilla torjunnoillaan. Toisessa päässä APAn maalipaikat olivat harvemmassa: Niko pääsi kertaalleen murtautumaan oikealta, mutta Uz Coisan erinomaisesti pelannut maalivahti pysäytti laukauksen. Puoliajalle mentiin tasatilanteessa 0-0.

Toisella puoliajalla alkoi tapahtua. Uz Coisa pääsi pelaamaan pallon maata pitkin APAn rangaistusalueelle selkä maaliin päin pelanneelle hyökkääjälle, jonka jaloista Risto liukui pallon turvallisemmille vesille. Ottelun erotuomari näki kuitenkin pallonriiston sääntöjen vastaisena, ja pallo vietiin pilkulle. Kova laukaus oikealle kuudesta metristä, ja vierasjoukkue 1-0 johtoon. APA paransi peliään loppua kohti, ja tilanteita alkoi tulla myös vastustajan maalille. Joonas sai pallon rangaistusalueella ilmasta haltuun oikealla ja laukoi välittömästi pompusta vasemmallaan, mutta pallo kaarsi epäonneksi yli vastustajan maalin. Kun ottelua oli jäljellä enää parisen minuuttia, nosti APA enemmän miehiä vastustajan päätyyn ja haki ratkaisua pitkillä pystypalloilla. Uz Coisa oli tässä hereillä ja iski kaksi samankaltaista vastaiskumaalia ratkaisten pelin. Lopussa aktiivisesti APAn peliä rikkoneen vastustajajoukkueen kumulatiiviset rikkeet tulivat täyteen kun Joonas kaadettiin puolen kentän tuntumassa, tuloksena loppuhetkien kymmenen metrin vapaapotku. Pasilla oli hyvä tunne jaloissaan paukautettuaan ottelun alkupuolella yhden vapaapotkun muurin lomitse ylärimaan ja kävi asettelemassa pallon rikkeen jälkeen kymmeneen metriin. Katse palloon ja kova laukaus vasempaan kulmaan onnistui, peli päättyi loppulukemiin 1-3 vastustajan hyväksi. Hieno ja taktinen ottelu päättyi näin ansaitusti tällä kertaa Uz Coisan voittoon.

H-lohkossa riittää jännitettävää, kun sekä Kartelli että HirPy jouduttiin sulkemaan sarjasta liian monen luovutuksen seurauksena. Sunnuntain ensimmäisestä ottelusta otetut kolme pistettä riittivät näin ollen lopulta varmistamaan sen, että APA sijoittuu varmuudella lohkonsa kahden parhaan joukkoon ja pelaa näin ollen ensi kaudella sarjaporrasta ylempänä! Huikea suoritus ekalla kaudella jo nyt. Lohkon voittokin on yhä omissa käsissä, sillä APAn maaliero on kolme pistettä APAa perässä olevaa, mutta yhden ottelun vähemmän pelannutta Uz Coisaa reilusti parempi.

Jäljellä on enää yksi ottelu, kun APA kohtaa Lännen nopeimmat Raholassa 20. helmikuuta klo 13:20. Eiköhän päätetä kausi juhlimalla H-lohkon kuninkuutta!

Kokoonpano:
1 Risto Jouttijärvi (C)
2 Pasi Kangas MAALI
4 Juuso Ala-Kyyny
6 Niko Riissanen
9 Johannes Salminen
42 Miika Karjalainen
44 Joonas Kumpulainen

PS. Kiitos Peltolammi Cowboysia edustavalle kannattajalle joukkuekuvasta ja vaparimaalin ikuistamisesta!

AC HC – APA miehet 3-5

 

7.2.2016, RaholaEnsimmäisellä kierroksella APA pöllytti AC HCta oikein olan takaa 10-0 lukemin, joten maaleja oli tänäänkin lupa odottaa. AC HC puolusti syvällä omalla alueellaan, ja alun tunnustelun jälkeen vaihtopenkiltä alettiinkin vaatia kaukolaukauksia. Miika taisi ohjeet kentälle asti kuulla ja tykitti oikealta laidalta pallon tyylikkäällä maannuoliaisella taka-alakulmaan kymmenen minuutin pelin jälkeen. Joukkueiden edellisessä kohtaamisessa hattutempun viimeistellyt Johannes nautiskeli tälläkin kertaa pari maalia lähietäisyydeltä. Näistä mieleen jäi etenkin jälkimmäinen, jossa maalivahdin edestä kovaan syöttöön täydellisesti ajoitettu kantapääohjuri kuljetti pallon hölmistyneen veskarin jalan vierestä maalin perukoille. AC HC pääsi peliin mukaan hieman onnekkaastikin, kun ensin Pasi menetti pallon omalla puolustusalueella ja vastustajan nopeasti lähtenyt laukaus muutti suuntaa oman pelaajan selästä. Toinen AC HCn kavennusmaaleista taas syntyi laukauksen muuttaessa suuntaa maalin edessä Juuson jalasta. APA oli kuitenkin ottelussa koko ajan kuskin paikalla, ja Villen sekä ottelussa debyyttinsä Raholan urheilupyhätössä tehneen Joonaksen maaleilla APA vei pisteet tästä aamuklassikosta maalein 5-3.

Kokoonpano:
1 Risto Jouttijärvi (C)
2 Pasi Kangas
4 Juuso Ala-Kyyny
6 Niko Riissanen
9 Johannes Salminen 2 MAALIA
11 Ville Laaksonen MAALI
42 Miika Karjalainen MAALI
44 Joonas Kumpulainen MAALI

 

12654582_949826575086694_334354668051168301_n