Tampereen Akateeminen Mahti

Uz Coisa – APA miehet 1-4

Kartelli – APA miehet 0-5 (luovutusvoitto) &
Uz Coisa – APA miehet 1-4

Akateemisten palloilijoiden miesten joukkueelle ei löydy pysäyttäjää harrastesarjan H-lohkosta. Se oli tiedossa myös päivän ensimmäisellä vastustajalla, vaihtelevasti sarjassa tähän saakka pelaanneella Kartellilla, joka jätti saapumatta kotiotteluunsa. APAlle kirjattiin tästä pelistä 5-0 luovutusvoitto. Myös muilla joukkueilla oli käynnistymisvaikeuksia vuoden ensimmäiseen peliviikonloppuun lähtiessä, ja APA saikin höntsäysseuraa AC HC:n pelureista illan toista koitosta odotellessa – myös AC HC:n vastustaja oli jäänyt lomavaihteelle. “Helppoa rahaa”, totesi höntsyihin liittynyt aamupelien toimeeton tuomari.

Päivän toisen ottelun vastustaja oli ennakkoon vahvaksi arvioitu Uz Coisa, joka aloitti pelinsä vasta toisella kierroksella voittaen Uljaan ja HirPyn. Viisitoista tehtyä maalia näkyikin vastustajan itseluottamuksessa, ja APA joutui vähän yllätetyksi pelin alussa vastustajan tullessa kovaa iholle jokaisessa tilanteessa. Uz Coisa siirtyikin ansaitusti ottelussa 1-0 johtoon heti alkuminuuteilla. Nopea eteneminen laidalta ja pallo etukulmasta sisään. APA keräsi kuitenkin itsensä saman tien, ja ei aikaakaan kun Jarno pyssytti debyyttiottelunsa kunniaksi keskisektorilta kovan matalan kudin takakulmaan tasoittaen ottelun. Sitten alkoikin yhden miehen show. Ottelun näkyvimpiin pelaajiin lukeutunut Tuomas eteni vastustajan maalille ja neppasi oman paluupallonsa jalkapohjalla ohi hölmistyneen maalivahdin, tiukan ottelun johtomaalia juhlittiin kuin voittoa! Tuomaksen illan toinen maali tuli kovan prässin tuloksena vastustajan nostettua ryhmitystään tasoitusosumaa hakiessaan, ja syöttipä sama mies vielä Johanneksen avopaikkaan vastahyökkäyksessä pelin loppupuolella. Näistähän Johannes ei tunnetusti erehdy: pallo lähietäisyydeltä maalin kattoon ja loppulukemat 4-1 olivat sillä selvät.

APAn tunnolliselle puolustamiselle jälleen hatunnosto, ottelun alun takaiskumaali oli vasta kolmas omiin mennyt tällä kaudella! Merkkauspeli toimii pääosin hyvin, pakka pysyy tarvittaessa tiiviinä ja vastustajan hyökkäyksiä ohjataan laitoihin. Kuusi ottelua takana, kuusi edessä! Seuraavat pelit Raholassa sunnuntaina 24.1., silloin APA kohtaa toisen kierroksen avausviikonloppuna Uljaan aamutuimaan klo 10:00 ja HirPyn iltapäivällä klo 13:20.

Kokoonpano:
1 Risto Jouttijärvi (C)
2 Pasi Kangas
4 Juuso Ala-Kyyny
6 Niko Riissanen
8 Janne Jokinen
9 Johannes Salminen MAALI
18 Jarno Ojala MAALI
22 Simo Tynkkynen
35 Tuomas Karjanlahti 2 MAALIA
60 Janne Kajander
68 Tatu Metsätie

APA miehet – AC HC 10-0 20.12.2015

joukkuekuva_raholaSunnuntain toinen ottelu olikin jo sitten aikamoista hurlumheitä, kun maalihanat oli avattu aiemmassa ottelussa oikein kunnolla. Johannes täräytti hattutempun muutamalla maalintekijän perussuorituksella ja Markus tykitteli kaksi tyylikästä maalia, joiden lisäksi viidelle pelaajalle maali mieheen. Vastustajan selkäranka katkesi viimeistään siinä vaiheessa, kun APA iski alle viidessä minuutissa kiekkotermejä lainatakseni yhdessä vaihdossa kolme maalia perätysten. Erityisesti Jannen viuhuva ulospäin kiertävä laukaus vapaapotkusta suoraan takaylänurkkaan ja vastaavasti Tuomaksen tykitys Pasin syötöstä toistamiseen samaan osoitteeseen jäivät maali-iloittelusta mieleen. Ristolle myös ensimmäinen nollapeli! Vastustajan harvat hyökkäyspään tilanteet kilpistyivätkin joka kerta joko APAn hienosti pelanneeseen puolustukseen tai viimeistään Riston oiviin torjuntoihin. Tällaisten tulosten kanssa onkin letkeää lähteä pyhien viettoon.

Pelit jatkuvat Raholassa heti loppiaisen jälkeen lauantaina 9.1. Kartellia sekä Uz Coisaa vastaan. Sarjataulukkoa ja otteluohjelmaa voi käydä tiirailemassa Palloliiton tulospalvelussa: http://www.palloliitto.fi/futsal-2015-2016-tuloks…/harraste…

Levollista joulua ja riehakasta uuttavuotta myös miesten joukkueen puolesta! Kujeilu jatkuu taas ensi vuonna.

Kokoonpano:
1 Risto Jouttijärvi (C)
2 Pasi Kangas MAALI
4 Juuso Ala-Kyyny
5 Jarkko Mäkipää MAALI
6 Niko Riissanen
8 Janne Jokinen MAALI
9 Johannes Salminen HATTUTEMPPU
19 Markus Multala 2 MAALIA
22 Simo Tynkkynen
33 David Cornel
35 Tuomas Karjanlahti MAALI
42 Miika Karjalainen
68 Tatu Metsätie MAALI

APA miehet – HirPy 7-0 20.12.2015

Päivän ensimmäiseen otteluun lähtiessä tunnelma APAn leirissä oli odottava. Vastassa harrastesarjan kärkipaikan jakava Hirsilän Pyrkivä, joka oli nakutellut maaleja liki APAn tahtiin ensimmäisenä turnausviikonloppuna. Vastustajalle sunnuntaiaamu tuotti kuitenkin huomattavia ongelmia, ja ottelu päästiinkin aloittamaan viisitoista minuuttia aikataulusta myöhässä. APA käytti tämän ylimääräisen ajan alkulämmittelyyn ja otteluun keskittymiseen, joka näkyikin pelissä heti alusta asti kotijoukkueen vyöryttäessä hyökkäyksiä vastustajan maalille yksi toisensa perään.

Maalihanat aukaisi Tatu viiden minuutin pelin jälkeen, kun APAn totutun korkea ja agressiivinen prässi tuotti jälleen tulosta hyökkäyspään pallonriiston muodossa. Pujottelu puolustajien ohi ja pallo kärkkärillä etukulmasta sisään, 1-0. Pari minuuttia myöhemmin Markus pääsi rankaisemaan hallitulla laukauksella Jannen ja Johanneksen esityöstä jo kahteen-nollaan, ja vain minuutti tästä Markus puolestaan tehtaili esityön, kun Simo niittasi lähietäisyydeltä maalivahdin ohi jo APAn kolmannen maalin. Heti maalia seuranneesta aloituksesta Niko pääsi vielä vastakkain HirPyn maalivahdin kanssa päättäväisen etenemisen tuloksena, mutta tällä kertaa verkot eivät enää soineet kotijoukkueen iloksi. Ensimmäisen puoliajan lopussa nähtiin vielä yksi maali, kun Tatu ja Markus pelasivat kauniisti yhteen hyökkäyskolmanneksella, Tatun sijoittaessa pallon lopulta hallitusti takakulmaan. Puoliajalle siirryttiin siis APAn 4-0 johdossa.

Tatu täydensi hattutemppunsa pian toisella puoliajalla, jonka jälkeen Simo näytti kuinka keskeltä kenttää purjehditaan maalintekoon. Häkellyttävä suoritus. Myös tässä ottelussa kapteenina toiminut Janne oli päättänyt osua kertaalleen, ja runnoi vapaapotkun jälkitilanteesta pallon sisään kolmannella yrittämällä.

HirPyn kiri ei oikein missään vaiheessa alkanut kunnolla, mihin osansa oli varmasti niin parin avainpelaajan puuttumisella kuin APAn varamaalivahti Tuomaksen hienoilla vastaantuloilla ja puolustuksen organisoimisella. Mukaan mahtui myös muutama makea torjunta. Ensimmäinen nollapeli ja seitsemän tehtyä maalia, kehnomminkin olisi voinut ottelupäivä alkaa.

Special thanks to David Cornel for filming! Enjoy your holidays back home, and whatever comes next. APA will miss you, hopefully we’ll see you again sometime!

1-0 Tatu Metsätie

2-0 Markus Multala

3-0 Simo Tynkkynen

4 – 0 Tatu Metsätie

7 – 0 Janne Jokinen

Kokoonpano:
1 Risto Jouttijärvi
2 Pasi Kangas
4 Juuso Ala-Kyyny
5 Jarkko Mäkipää
6 Niko Riissanen
8 Janne Jokinen (C) MAALI
9 Johannes Salminen
19 Markus Multala MAALI
22 Simo Tynkkynen 2 MAALIA
33 David Cornel
35 Tuomas Karjanlahti
42 Miika Karjalainen
68 Tatu Metsätie HATTUTEMPPU

Kris-Tampere – APA Naiset 3-3

Lauantain toinen peli onnistui yllättämään APAlaiset. Pelikentän tyhjentyessä edeltävän ottelun pelaajista, alkoivat APAlaiset lämmittelemään seuraavaa peliään varten. Lämmittelyjen vasta alkaessa kuului kentän laidalta odottamaton pillin vihellys, jonka seurauksena peli aloitettiin viisi minuuttia etuajassa. Lämmittelyt jäivät jälleen lähes nollille. Aikaistettu pelin aloitus näkyikin välittömästi vastustajan ampaistessa 2-0 johtoon. Vasta vastustajan yllätysten jälkeen APAlaiset alkoivat skarpata ja pelata itse peliä, sillä tarkoitus oli voittaa!

Tärkeäksi pelaajaksi osoittautui edeltävässäkin pelissä maaliapajille päässyt Kati Vastamäki. Kati aloitti tilanteen kaventamisen laukomalla APAn ensimmäisen maalin. Tämän jälkeen hyökkäyspään kuviot alkoivat luistamaan. Syötöt osuivat erinomaisesti kohdilleen ja vastustajan ohi mentiin vauhdilla. Maalilla onnistuttiin kerta toisensa syöttämään vapailla maalipaikoilla oleville pelaajille, mutta valitettavasti loistavista syötöistä huolimatta ei palloa onnistuttu toimittamaan sille oikeutettuun paikkaan, eli vastustajan maaliin. Pelin pyöriessä selvästi vastustajan maalilla oli kuitenkin vain ajan kysymys, koska joku APAlaisista pääsisi laittamaan pallon verkon sisään. Ja niinhän siinä kävi, että ensimmäisen kerran syöttökuvion loppuun asti vei Kati.
Tilanteen ollessa tasan, APA sai epäsuoran rangaistuspotkun. Edellisien pelien rangaistuslaukauksista viisastuneena tällä kertaa oli lauottava kunnolla, jotta maalista ei jäisi epäilystäkään. Maalintekijänä tunnettu Kati pääsikin tekemään tilanteesta hattutempun sijoittamalla pallon tarkasti maaliin.

APAn siirryttyä johtoon, pyysi vastustajajoukkue aikalisän. Tämän aikana APAlaiset totesivat pelin kulkevan niin hyvin, ettei ollut tarvetta alkaa himmailemaan johtoaseman säilyttämiseksi – olihan APA selvästi hallitsevampi osapuoli pelissä. APAn hallinnasta huolimatta aikalisän jälkeen hyökkäykseen panostanut vastustajajoukkue Kris-Tampere pääsi kuitenkin tasoittamaan pelin. Tästä APA sai hyökkäykseen lisävoimaa, mutta peliaika päättyi kesken hyökkäämisen eikä johtomaalia näin ollen syntynyt.

Lopputuloksena pelistä oli 3-3 tasapeli, joka jäi useaa pelaajaa harmittamaan. Kenties vähäinen vaihtopelaajamääräkin vaikutti peliin. Onnistunutta pelissä oli paikan hakeminen, syöttöjen antaminen sekä ennen kaikkea koko hyökkäystoiminta vaikka monista hyvistä paikoista ei saatukaan maalia. Tulevissa harjoituksissa tuleekin kiinnittää vielä huomiota maalien viimeistelyyn.

Kokoonpano:
#21 Heini Lehtipuu (maalivahti)
#10 Jenna Honkanen
#11 Elina Takku
#12 Kati Vastamäki – HATTUTEMPPU
#15 Jenna Saarinen
#24 Linda Vatanen
#37 Vuokko Jurvakainen

Näin lopuksi APA toivottaa vielä kaikille HYVÄÄ JOULUA! Joululukemisiksi APAn sivuilla on vielä luvassa APAn miesten otteluraportteja sekä videomateriaalia heidän tämän päiväisistä peleistään.

APA Naiset – Feeniks 1-0

Lauantaiaamu raukeni sateisin merkein kun APAn naiset matkasivat kohti Raholan urheilukeskusta. Lieneekö huono sää tai pari minuuttia etuajassa aloitettu peli vaikuttanut siihen, että alkulämmittelyt jäivät minimiin ja peliin lähdettiin hyvin kylmiltään.

Pelissä hyökkäys ei ottanut tuulta alleen vaan suurimman osan ajasta pallo pyöri APAn päädyssä. Puolustus pelasi parhaansa mukaan ja vastustajan korkeat sivurajapotkut sekä maalivahdin pitkät avaukset puskettiin poikkeuksetta pois omalta kentänpuoliskolta. Puolustuksesta huolimatta vastustaja pääsi kuitenkin laukomaan aivan liian monta laukausta kohti APAn maalia. Tästä huolimatta maalissa tuttuun tapaan pelannut Heini Lehtipuu torjui kerta toisensa jälkeen kaikki vastustajan maalintekoyritykset. Mainittava on erityisesti yksi vedoista, joka matkallaan kohti maalia otti kimmokkeen APAn omasta pelaajasta muuttaen yllättäen suuntaansa. Heini onnistui kuitenkin muuttamaan pallon liikerataa ensin maalin oikeassa ylänurkassa ja pallon suunnatessa vieläkin kohti maalia Heini venytti itsensä vielä maalin vasempaankin alanurkkaan onnistuen pitämään maalin puhtaana.
Heinin loistavista torjunnoista huolimatta voittopisteitä ei saada pelkällä puolustuksella. Niinpä APAn maalitilastojen kärkipaikoilla pyörivä Kati Vastamäki kartutti jo pelin alkupuolella APAn maalitiliä yhdellä maalilla. Onneakin tässä maalissa oli mukana, sillä Katin maalin eteen sijoittunut syöttö vaihtoi vastustajan puolustusyrityksen vuoksi suuntaansa ohittaen vastustajan maalivahdin. Muita maaleja ei tässä pelissä tullut, mutta APAn erittäin vähäiset laukausmäärät huomioon ottaen, se olikin ymmärrettävää.
Pelin viimeiset minuutit olivat APAn kannalta hieman sekasortoisia, sillä 1-0 johtoasema ei tuonut paljoa turvaa vastustajan yrittäessä kiivaasti päästä tasoihin. APA kesti paineen ja pääsi iloitsemaan voitosta tuomarin viheltäessä pilliin.

Pelin parhaaksi pelaajaksi kruunattiin yksimielisesti APAn maalivahti, Heini Lehtipuu.

Kokoonpano:
#21 Heini Lehtipuu (maalivahti)
#10 Jenna Honkanen
#11 Elina Takku
#12 Kati Vastamäki
#15 Jenna Saarinen
#24 Linda Vatanen
#37 Vuokko Jurvakainen