Kartelli – APA miehet 0-5 (luovutusvoitto) &
Uz Coisa – APA miehet 1-4

Akateemisten palloilijoiden miesten joukkueelle ei löydy pysäyttäjää harrastesarjan H-lohkosta. Se oli tiedossa myös päivän ensimmäisellä vastustajalla, vaihtelevasti sarjassa tähän saakka pelaanneella Kartellilla, joka jätti saapumatta kotiotteluunsa. APAlle kirjattiin tästä pelistä 5-0 luovutusvoitto. Myös muilla joukkueilla oli käynnistymisvaikeuksia vuoden ensimmäiseen peliviikonloppuun lähtiessä, ja APA saikin höntsäysseuraa AC HC:n pelureista illan toista koitosta odotellessa – myös AC HC:n vastustaja oli jäänyt lomavaihteelle. “Helppoa rahaa”, totesi höntsyihin liittynyt aamupelien toimeeton tuomari.

Päivän toisen ottelun vastustaja oli ennakkoon vahvaksi arvioitu Uz Coisa, joka aloitti pelinsä vasta toisella kierroksella voittaen Uljaan ja HirPyn. Viisitoista tehtyä maalia näkyikin vastustajan itseluottamuksessa, ja APA joutui vähän yllätetyksi pelin alussa vastustajan tullessa kovaa iholle jokaisessa tilanteessa. Uz Coisa siirtyikin ansaitusti ottelussa 1-0 johtoon heti alkuminuuteilla. Nopea eteneminen laidalta ja pallo etukulmasta sisään. APA keräsi kuitenkin itsensä saman tien, ja ei aikaakaan kun Jarno pyssytti debyyttiottelunsa kunniaksi keskisektorilta kovan matalan kudin takakulmaan tasoittaen ottelun. Sitten alkoikin yhden miehen show. Ottelun näkyvimpiin pelaajiin lukeutunut Tuomas eteni vastustajan maalille ja neppasi oman paluupallonsa jalkapohjalla ohi hölmistyneen maalivahdin, tiukan ottelun johtomaalia juhlittiin kuin voittoa! Tuomaksen illan toinen maali tuli kovan prässin tuloksena vastustajan nostettua ryhmitystään tasoitusosumaa hakiessaan, ja syöttipä sama mies vielä Johanneksen avopaikkaan vastahyökkäyksessä pelin loppupuolella. Näistähän Johannes ei tunnetusti erehdy: pallo lähietäisyydeltä maalin kattoon ja loppulukemat 4-1 olivat sillä selvät.

APAn tunnolliselle puolustamiselle jälleen hatunnosto, ottelun alun takaiskumaali oli vasta kolmas omiin mennyt tällä kaudella! Merkkauspeli toimii pääosin hyvin, pakka pysyy tarvittaessa tiiviinä ja vastustajan hyökkäyksiä ohjataan laitoihin. Kuusi ottelua takana, kuusi edessä! Seuraavat pelit Raholassa sunnuntaina 24.1., silloin APA kohtaa toisen kierroksen avausviikonloppuna Uljaan aamutuimaan klo 10:00 ja HirPyn iltapäivällä klo 13:20.

Kokoonpano:
1 Risto Jouttijärvi (C)
2 Pasi Kangas
4 Juuso Ala-Kyyny
6 Niko Riissanen
8 Janne Jokinen
9 Johannes Salminen MAALI
18 Jarno Ojala MAALI
22 Simo Tynkkynen
35 Tuomas Karjanlahti 2 MAALIA
60 Janne Kajander
68 Tatu Metsätie