Tampereen Akateeminen Mahti

APA miehet, viikonlopun otteluennakko:

APA – HirPy su 20.12. klo 10:50, sekä
APA – AC HC. su 20.12. klo 12:30,
paikkana Raholan liikuntakeskus.

Kuten aiemmin todettua, APA lähtee kauden toiseen peliviikonloppuun Tampereen piirin miesten harrastesarjan H-lohkon piikkipaikalta, saldonaan edelliseltä kierrokselta kaksi voittoa kahdesta pelistä.

Vastustajat ovat kovaa luokkaa, sillä HirPy voitti niin ikään molemmat pelinsä Kartellia sekä APAllekin taipuneita Lännen nopeimpia vastaan. HirPy näytti luottavan hyökkäyspelissään nopeisiin etenemisiin laitoja pitkin, joista se saikin aikaan useita hyviä laukauksia ja kovia matalia syöttöjä vastustajan maalin eteen. Ainakin näissä pitää kotijoukkueen puolustuksen siis olla tarkkana. AC HC pelasi ainakin tulosten varjossa kaksi tiukkaa mittelöä, joissa se päihitti APAn tavoin Uljaan lukemin 4-3 ja koki niukan tappion Kartellille 1-2. AC HC onnistui pelaamaan pelinsä APAlaisten uteliailta silmiltä suojassa, joten tarkempaa tietoa vastustajasta ei etukäteen ole saatavilla. Nähtäväksi jää myös se seikka, vaikuttaako joululomien läheisyys kummankaan vastustajan iskukykyyn.

APA saa vuoden viimeisiin otteluihinsa jalkeille totutun vahvan kokoonpanon, joskin muutama muutos viime peleihin on luvassa. Ensimmäisiä futsalotteluitaan APAn tummansinisissä peliasuissa pääsevät pelaamaan Pasi Kangas, Simo Tynkkynen sekä Markus Multala. Huikeita yksilösuorituksia odotetaan etenkin kahdelta viimeksi mainitulta, sen verran häikäiseviä otteita ovat Simo ja Markus viikosta toiseen esittäneet APAn treenivuoroilla Tampereen yliopiston liikuntakeskus Atalpalla.

APA miehet, todennäköinen kokoonpano viikonlopun otteluihin:
1 Risto Jouttijärvi
2 Pasi Kangas
4 Juuso Ala-Kyyny
5 Jarkko Mäkipää
6 Niko Riissanen
8 Janne Jokinen
9 Johannes Salminen
19 Markus Multala
22 Simo Tynkkynen
35 Tuomas Karjanlahti
42 Miika Karjalainen
68 Tatu Metsätie

ViNat – APA naiset 2-1

Jälleen APAn naisia vastaan asettui kovatasoinen joukkue. Se ei haitannut, sillä APAn puolustus ja maalivahti tekivät hyvää työtä vähäisistä vaihtopelaajista huolimatta ja vastaavasti hyökkääjät laukoivat useasti toinen toistaan parempia laukauksia vastustajan maalia kohti. Loistavista laukauksista huolimatta vastustajajoukkueen maalivahti taipui kerta toisensa jälkeen huimiin torjuntoihin estäen APAn maalitilin kartoittamisen.

Pelin loppupuolella tilanteen ollessa vastustajan hyväksi 2-1 pääsi APA laukomaan epäsuoran rangaistuspotkun vastustajan maalivahdin virheen johdosta. Vastustajapelaajat blokkasivat vartaloillaan kohdat joihin heidän maalivahtinsa käsi ei yltänyt. Pallon liikeradasta rangaistuspotkussa ei ollut kellään täysin varmaa kuvaa, sillä vastustajan maalilla oli huomattavasti tungosta, mutta todettava on, että vastustajan maaliverkko heilui roimasti laukauksen jälkeen. APAn miehistä koostuvasta kannustusyleisöstä osattiin sanoa ainakin vastustajan pelaajien olleen maalin sisällä kaivaessaan palloa vauhdilla takaisin pelattavaksi. APAn tuuletuksista huolimatta keskiviivalla seissyt tuomari päätyi toteamaan, ettei maalia ollut syntynyt tilanteessa. Sitä, oliko päätös oikea, on vaikea sanoa varmaksi, mutta oli pallo sitten maalissa tai ei, olisivat APAn naiset pelinsä puolesta ansainneet vähintäänkin tasapelin elleivät jopa voiton.

Loppupeli olikin APAlta täynnä maaliyrityksiä ja pallo pyöri vielä monta kertaa vastustajan maaliviivalla kuitenkaan sitä ylittämättä. Pelin jälkeen APAn naiset jo suunnittelivat revanssia ViNoja vastaan, mutta valitettavasti sellaista ei ole luvassa. Se lienee toki vastustajan onni, sillä APAn voitontahto takaisi vastustajalle erittäin kuumat paikat.

APA naiset – Tykkinaiset 3-0

Apan naiset käynnistivät lauantain pelit vauhdikkaasti Tykkinaisia vastaan. Jo pelin ensimmäisellä minuutilla Apan uusin vahvistus Essi Salonen todisti olevansa loistava uusi kasvo APAn riveissä ja viimeisteli ensimmäinen maalin naamallaan. Tämän jälkeen ja vieläpä samalla peliminuutilla Vilma Flinkman todisti, että kyllä niillä jaloillakin pallon saa maaliin ja tykitti tarkan vetonsa maalivahdin yli ylärimaa hipoen. Yksi maali ei riittänyt Vilmalle, joten hän päätyi rokottamaan vastustajaa uudestaan heti seuraavalla peliminuutilla. Loppupeli oli APAn naisten tykitystä ja vetoja maalille kertyikin runsaasti. Kuitenkin vedot ammuttiin liian suoraan maalivahtia kohti, eikä koko loppupelin aikana saatu lisää maaleja aikaseksi, vaikka paikkoja olisi ollut riittämiin.

Seuraavan pelin eväät: lisää liikettä kentälle ja tarkempia vetoja maalille. 15.40 APA kohta ViNat ja luvassa on tulinen taistelu kovaa vastustajaa vastaan!

APA miehet – Lännen nopeimmat 5-1

risto_maalissa

Turha jännitys karisi siis APAn miesten futsaljoukkueelta jo päivän ensimmäisessä pelissä Uljasta vastaan (ks. aiempi raportti), ja toiseen otteluun lähdettiinkin korkealla itseluottamuksella. Peli pyöri alusta loppuun asti vastustajan kenttäpäädyssä, Risto Jouttijärven poimiessa Lännen nopeimpien pitkät avaukset APAn maalilla hyppysiinsä. APAn monipuolinen hyökkääjä Johannes Salminen sai kunnian avata maalihanat aikaisessa vaiheessa viimeistelemällä tuttuun tyyliinsä läheltä, kovaa & ylös, yläriman kautta verkon perukoille. Vastustaja puolusti kuitenkin tiiviisti maalin edestä, eikä kotijoukkue meinannut saada millään palloa uudestaan maaliin lukuisista yrityksistä huolimatta, kunnes Ville Laaksosen pitkä syöttöyritys omasta päädystä sujahti vastustajan maalivahdin taakse takakulmaan Johanneksen ovelasti hämättyä veskaria maalin edessä päästämällä pallon ohitseen. Helpotus oli suuri ja loppulukemat 5-1 silkkaa kosmetiikkaa, paikkoja olisi ollut vaikka viiteentoista osumaan.

Ottelun kokonaiskuvan kertoo täydellisesti oheinen taltiointi kotijoukkueen päädystä.

Seuraavaksi APAn miehet pelaavat kahden viikon päästä sunnuntaina 20. joulukuuta, silloin vastassa HirPy sekä AC HC.

Uljas – APA miehet 1-6

Uljas – APA miehet 1-6Akateemisten palloilijoiden miesten futsaljoukkue otti ensimmäiset askeleensa Raholan liikuntakeskuksen futsalkentillä tänä sunnuntaina 29. marraskuuta, kun kauan odotetut ottelut harrastesarjan H-lohkossa viimein alkoivat. APAn miehet lähtivät kahden ottelun päivään täydellä neljäntoista pelaajan rosterilla, jonka tuoma juoksuvoima oli varmasti yksi merkittävä syy lentävälle lähdölle harrastesarjassa. Joukkueen pelaajavalmentaja Janne Jokinen olikin suunnitellut vaihtoruletin viimeisen päälle, ja hyvä rytmi säilyi alusta loppuun asti suuresta pelaajamäärästä huolimatta.Ensimmäisen ottelun aiheuttamat perhoset vatsassa näkyivät yhden puoliajan verran, mutta sitten APA meni menojaan. Joukkueen johtohahmo Tuomas Karjanlahti sai kunnian tehdä APAn miesten futsaljoukkueen historian ensimmäisen maalin, hyvänolontunne välittyy melko hyvin videokuvastakin. Vastustaja yritti turhaan tulla tasoihin Risto Jouttijärven pitäessä APAn johtoasemassa upeilla torjunnoillaan. Toisen maalin jälkeen pelin kulku alkoi olla selvä ja APA rynni lopulta murskaavaan 6-1 voittoon Uljaasta. Maalintekijöitä löytyi laajalta rintamalta ja jokainen viimeistely oli edeltäjäänsä kauniimpi! Kokoonpano:1 Risto Jouttijärvi (C)4 Juuso Ala-Kyyny MAALI5 Jarkko Mäkipää6 Niko Riissanen MAALI8 Janne Jokinen9 Johannes Salminen MAALI11 Ville Laaksonen MAALI13 Harri Luoma20 Teo Scheepstra24 Marc Belles35 Tuomas Karjanlahti MAALI42 Miika Karjalainen60 Janne Kajander68 Tatu Metsätie MAALI

Julkaissut APA 29. marraskuuta 2015

Akateemisten palloilijoiden miesten futsaljoukkue otti ensimmäiset askeleensa Raholan liikuntakeskuksen futsalkentillä tänä sunnuntaina 29. marraskuuta, kun kauan odotetut ottelut harrastesarjan H-lohkossa viimein alkoivat. APAn miehet lähtivät kahden ottelun päivään täydellä neljäntoista pelaajan rosterilla, jonka tuoma juoksuvoima oli varmasti yksi merkittävä syy lentävälle lähdölle harrastesarjassa. Joukkueen pelaajavalmentaja Janne Jokinen olikin suunnitellut vaihtoruletin viimeisen päälle, ja hyvä rytmi säilyi alusta loppuun asti suuresta pelaajamäärästä huolimatta.

Ensimmäisen ottelun aiheuttamat perhoset vatsassa näkyivät yhden puoliajan verran, mutta sitten APA meni menojaan. Joukkueen johtohahmo Tuomas Karjanlahti sai kunnian tehdä APAn miesten futsaljoukkueen historian ensimmäisen maalin, hyvänolontunne välittyy melko hyvin videokuvastakin. Vastustaja yritti turhaan tulla tasoihin Risto Jouttijärven pitäessä APAn johtoasemassa upeilla torjunnoillaan. Toisen maalin jälkeen pelin kulku alkoi olla selvä ja APA rynni lopulta murskaavaan 6-1 voittoon Uljaasta. Maalintekijöitä löytyi laajalta rintamalta ja jokainen viimeistely oli edeltäjäänsä kauniimpi!