Lauantain toinen peli onnistui yllättämään APAlaiset. Pelikentän tyhjentyessä edeltävän ottelun pelaajista, alkoivat APAlaiset lämmittelemään seuraavaa peliään varten. Lämmittelyjen vasta alkaessa kuului kentän laidalta odottamaton pillin vihellys, jonka seurauksena peli aloitettiin viisi minuuttia etuajassa. Lämmittelyt jäivät jälleen lähes nollille. Aikaistettu pelin aloitus näkyikin välittömästi vastustajan ampaistessa 2-0 johtoon. Vasta vastustajan yllätysten jälkeen APAlaiset alkoivat skarpata ja pelata itse peliä, sillä tarkoitus oli voittaa!

Tärkeäksi pelaajaksi osoittautui edeltävässäkin pelissä maaliapajille päässyt Kati Vastamäki. Kati aloitti tilanteen kaventamisen laukomalla APAn ensimmäisen maalin. Tämän jälkeen hyökkäyspään kuviot alkoivat luistamaan. Syötöt osuivat erinomaisesti kohdilleen ja vastustajan ohi mentiin vauhdilla. Maalilla onnistuttiin kerta toisensa syöttämään vapailla maalipaikoilla oleville pelaajille, mutta valitettavasti loistavista syötöistä huolimatta ei palloa onnistuttu toimittamaan sille oikeutettuun paikkaan, eli vastustajan maaliin. Pelin pyöriessä selvästi vastustajan maalilla oli kuitenkin vain ajan kysymys, koska joku APAlaisista pääsisi laittamaan pallon verkon sisään. Ja niinhän siinä kävi, että ensimmäisen kerran syöttökuvion loppuun asti vei Kati.
Tilanteen ollessa tasan, APA sai epäsuoran rangaistuspotkun. Edellisien pelien rangaistuslaukauksista viisastuneena tällä kertaa oli lauottava kunnolla, jotta maalista ei jäisi epäilystäkään. Maalintekijänä tunnettu Kati pääsikin tekemään tilanteesta hattutempun sijoittamalla pallon tarkasti maaliin.

APAn siirryttyä johtoon, pyysi vastustajajoukkue aikalisän. Tämän aikana APAlaiset totesivat pelin kulkevan niin hyvin, ettei ollut tarvetta alkaa himmailemaan johtoaseman säilyttämiseksi – olihan APA selvästi hallitsevampi osapuoli pelissä. APAn hallinnasta huolimatta aikalisän jälkeen hyökkäykseen panostanut vastustajajoukkue Kris-Tampere pääsi kuitenkin tasoittamaan pelin. Tästä APA sai hyökkäykseen lisävoimaa, mutta peliaika päättyi kesken hyökkäämisen eikä johtomaalia näin ollen syntynyt.

Lopputuloksena pelistä oli 3-3 tasapeli, joka jäi useaa pelaajaa harmittamaan. Kenties vähäinen vaihtopelaajamääräkin vaikutti peliin. Onnistunutta pelissä oli paikan hakeminen, syöttöjen antaminen sekä ennen kaikkea koko hyökkäystoiminta vaikka monista hyvistä paikoista ei saatukaan maalia. Tulevissa harjoituksissa tuleekin kiinnittää vielä huomiota maalien viimeistelyyn.

Kokoonpano:
#21 Heini Lehtipuu (maalivahti)
#10 Jenna Honkanen
#11 Elina Takku
#12 Kati Vastamäki – HATTUTEMPPU
#15 Jenna Saarinen
#24 Linda Vatanen
#37 Vuokko Jurvakainen

Näin lopuksi APA toivottaa vielä kaikille HYVÄÄ JOULUA! Joululukemisiksi APAn sivuilla on vielä luvassa APAn miesten otteluraportteja sekä videomateriaalia heidän tämän päiväisistä peleistään.