Opiskelijoiden liikuntaliitto OLL jakoi vuosittaisen seura-aktiivien tunnustuspalkintonsa salaisissa tunnelmissa liittokokouksessaan jo edellisellä viikolla keskiviikkona 20.11, mutta Mahtilaiset halusivat julkistaa valinnan vasta omassa syyskokouksessaan, eli maanantaina 25.11. Salaisuus säilyikin hienosti ja seuran uudeksi puheenjohtajaksi valittu Kati Vastamäki oli kuin puulla päähän lyöty, kun hän sai kuulla valinnastaan Vuoden Liekehtijäksi 2019.

“Sanattoman onnellinen fiilis, että seurayhteisö ja ystäväni ovat arvostaneet työtäni näin suuresti. En osaa kuvailla tunteitani. Kun kokouksen puheenjohtaja Topias Koukkula alkoi lukea palkinnon saatesanoja, olin ihan varma että kyseessä on joku muu Mahtilainen, olin hyvin häkeltynyt kun minut valittiin ja olen sitä yhä”, kommentoi tilannetta seuraavana päivänä yhä silminnähden onnellisen häkeltynyt Vastamäki.

“Tavoitteenani on ollut mahdollistaa yhä useammalle kotipaikkakunnaltaan pois muuttavalle opiskelijalle mielekäs ja yhteisöllinen seura, jossa pääsee jatkamaan ehkä kotipaikkakunnalla lopahtanutta tai ainakin muuton takia keskeytynyttä harrastusta. Myös korkeakouluopiskelijoiden liikkumattomuus on mielestäni erittäin vakava ongelma ja pyrimme seurassamme tarjoamaan siksi hyvin paljon matalan kynnyksen tapahtumia, jotta jokaiselle löytyisi mahdollisuus liikkua ja harrastaa.”

Mahtilaiset järjestivät Katille kakkukahvituksen syyskokouksen lopulla. Tarkkana taloudenhoitajana tunnettu Kati oli jo aavistaa jotain, kun puhelimen sähköpostisovellus ilmoitti klo 17.07 mystisestä “kakkulaskusta” taloudenhoitajan sähköpostissa. Onneksi klo 18.00 alkavaan syyskokoukseen oli sen verran kiire, että aikaa ei ollut tutkia tilannetta tarkemmin.

“Tämä antaa minulle paljon energiaa puheenjohtajan tehtäviini. Mahti on hienolla polulla, josta on loistava lähteä kehittämään toimintaa entisestään. Hommia riittää yhä näkyvyyden ja ennen kaikkea yhteisöllisyyden suhteen. Nämä tulevat olemaan uuden hallituksen päätavoiteteet ja uskon, että kasassa on porukka, jolla pystymme jatkamaan Mahdin strategian mukaista kehittämistä kohti laajasti liikuttavaa ja yhteisöllistä liikuntaseuraa”, Vastamäki kertoo tulevan hallituskauden päätavoitteistaan.

Koko Mahdin seuraväki onnittelee Katia ja kiittää häntä seuran eteen tehdystä työstä jo tässä vaiheessa! Alta voit lukea OLL:n jutun aiheesta.

Vuoden Liekehtijä -palkinto opiskelijaliikunnan edistämisestä myönnettiin tänä vuonna Kati Vastamäelle. Matematiikkaa Tampereen yliopistossa opiskeleva Vastamäki on toiminut vuodesta 2015 Tampereen korkeakouluyhteisön liikuntaseura Akateemisessa Mahdissa erilaisissa tehtävissä, kuten jalkapallo- ja futsaljaoston taloudenhoitajana sekä puheenjohtajana ja emoseuran sporttituutorina ja taloudenhoitajana.

Seuratyön ohella Vastamäellä on ollut päävastuu useiden jalkapallon ja futsalin OSM-kisojen järjestelyistä. Lisäksi hänellä on ollut aktiivinen rooli Akateemisen Mahdin järjestämissä tapahtumissa, kuten Yösählyssä ja Talviliikuntaviikoilla. Vastamäki on omalla motivaatiollaan, asenteellaan ja taidoillaan kannustanut koko seurayhteisöä kehittämään seuratoimintaa kunnianhimoisella tavalla.

Positiivisesta ja kannustavasta asenteesta sekä väsymättömästä opiskelijaliikunnan eteen tehdystä vapaaehtoistyöstä vaikuttuneena OLL:lla on ilo ja kunnia luovuttaa vuoden 2019 Vuoden Liekehtijä -palkinto Kati Vastamäelle. Onnea Kati!