Akateemisten Palloilijoiden miesten edustusjoukkue otti kauden avausvoittonsa Ikurissa FC Pollan vieraana 11.5.2016 lukemin 2-1!

Edellisessä ottelussa FC HaPaa vastaan APAn otteissa alkoi näkyä jo loppua kohti viitteitä tulevasta, ja oman pelin parantamisen myötä kauden ensimmäinen täysi pistepotti matkasikin Ikurista vierailijajoukkueen matkaan. Tällä kertaa APA aloitti ottelun varmoin ottein, ja keskikentällä peliä Lassi Hirvosen ja Pekko Kulmalan kanssa pyörittäneen Panu Ojasen laukaus löysi tiensä FC Pollan verkkoon 22. peliminuutin kohdalla, 1-0 APAlle! Erityisesti APAn laitapelaaminen oli myrkkyä vastustajalle, ja kevätkauden jäähyväisotteluaan APAn paidassa pelaava laitalinkki Tatu Metsätie olikin useaan otteeseen lähellä maalintekoa. Vahvaa target-pelaamistaan ottelussa väläytellyt kärkimies Johannes Salminen pudotteli palloja toisensa perään Tatulle sekä toisen laitalinkin paikalla häärineelle Ilari Seinelälle, mutta Tatun ylärimalaukausta lähemmäs maalia ei vielä näistä hyökkäyksistä päästy.

Ottelun edetessä pallonhallinta siirtyi kokoajan enemmän ja enemmän APAlle, ja myös laitapuolustajat pääsivät nousemaan mukaan yhä useampaan hyökkäykseen APAn siirrellessä palloa laidalta toiselle vastustajan rangaistusalueen edessä. Tasaisen varmasti ottelusta toiseen pelannut laitapuolustaja Juho Keskinen nousi oikealta laidalta tyhjään tilaan vajaan tunnin pelin kohdalla ja keskikentältä lähtenyt pystysyöttö löysi Juhon juoksulinjan täydellisesti. Pallo haltuun ja terävä laukaus etukulmaan vei APAn jo kahden maalin karkumatkalle. Toisen maalin jälkeen FC Polla nosti enemmän pelaajia hyökkäykseen ja pääsikin kaventamaan ottelun kahdeksan minuuttia myöhemmin, kun irtopallossa ensimmäisenä ollut FC Pollan hyökkääjä nosti pallon yli APAn maalilla kelpo ottelun pelanneen Risto Jouttijärven. Tilaisuuksia lisämaaleihin syntyi vielä molemmissa päissä, mutta kolme pistettä lopulta ansaitusti APAlle lukemin 2-1.

Linkki ottelupöytäkirjaan: https://www.palloliitto.fi/tulospalvelu/ottelu&532968